21.12.2018 perjantai
Hyvää joulua kaikille lukijoille!















Sunnuntaina lähdemme retkeilemään, emmekä palaa ennenkuin tammikuun puolella. Sanon tämän siksi, että menemme paikkaan, jossa ei ole Wi-fi -yhteyksiä, enkä siis pääse somettamaan retkeilymme aikana.

Olen opiskellut Office365:n ominaisuuksia ja yleensä tietokoneen sisältöjä ja ihmeellisyyksiä. Paljon olen oppinut näiden päivien aikana. Muun muassa sen, ettei mitään pitäisi tallentaa C-levylle. Mullahan tietysti suurin osa asioista oli juuri -levyllä ja ihan täyteen pakattu. Palkki (, jonka olemassaoloa en juuri ole aiemmin noteerannut) hohti punaisena, koska siellä oli tilaa alle 10 Gt.

Olenkin tämän viikon aikana tehnyt koneelleni kasvojenpuhdistusta, ja nyt  C-levyllä on vapaata tilaa reilut 20 Gt. Olen oikein ylpeä itsestäni!
Tietokoneen sielun elämä alkaa pikkuhiljaa hahmottua minullekin. Paljon on vielä sellaista, jota pitäisi harjoitella ahkerasti, että toiminnot alkaisivat olla rutiinia, eikä koko aikaa tarvitsisi mennä takaisin videoiden pariin, että mitenkäs se nyt pitikään tehdä ja mistähän kyseessä oleva toiminto tähän nyt löytyikään.

Tällä viikolla olemme harrastaneet elokuvissa käyntiä. Alkuviikosta kävimme pienessä elokuvateatterissa katsomassa "In the Zone" elokuvan. Se kertoo chigagolaisesta mustasta, joka selvisi kidnappauksesta hengissäkuin ihmeen kaupalla; sselvittyään järkytyksestä hän päätti pyhittää elämänsä vähempiosaisten nuorten koulutukseen. Hän muutti Uuteen-Seelantiin ja aloittiprojektin maorilasten saamisesta parempiin kouluihin täällä Aucklandissa.

tämän maan tapa on sijoittaa lapset kouluihin koulupiireittäin, joka on johtanut siihen, että rikkaat ja hyväosaiset asuvat kalliilla alueella, jonka koulu on hyvämaineinen ja tuottaa akateemikkoja loppuviimein. Huonommalla asuinalueella asuvilla lapsilla on sitten vähän heikommat edellytykset päästä yliopistoihin jne. Koulupiirin rajalla voi kadun toisen puolen asunnot maksaa satojatuhansia enemmän kuin toisella johtuen koulupiiristä.

Tämä mies tarjosi maorilapsille asunnon talosta, jonka hän oli ostanut maineikkaasta koulupiiristä ja näin ollen nämä asuntolaan asettuvat poikalapset pääsivät automaattisesti tähän hienoon kouluun. -Ja filmin lopussa kerrottiin, miten hyvin he pärjäsivät.
Toiminnan jatkuessa hän laajensi projektia myös tyttötaloon, tytöt pääsivät myös opiskelemaan hyvään kouluun.
Mutta kun hän kokeili samaa ideaa Chigagossa, ei tämä malli toiminutkaan siellä niin hyvin - jakaikesta näk, miten stressaantunut tämä mies oli vuoden kuluttua. Hän onkin nyt tänä vuonna palannut tänne Aucklandiin, jossa homma toimii.
Mielenkiintoinen dokumentti!

Tänään menemme samaan elokuvateatteriin katsomaan toista ei-niin-suosittua elokuvaa...
Elokuvateatteri muistuttaa kovasti Kuopiossa olevaa Kuva-Kukkoa; sielläkin näytetään harvinaisempia elokuvia ja katsojia suurin piirtein yhtä monta sielläkin. Kävijät ovat ulkoiselta olemukseltaan kovin samanoloisia kuin kuopiolaiset Kuva-Kukossa kävijät. Hassua!

Tiistaiaamu 11.12.2018
Teillä siellä Suomessa on vielä eilinen ilta. Jotenkin se vaan on niin hassua ajatella, että aika on näinkin suhteellinen käsite.

Kun istuu koneen ääressä suurimman osan päivää, pitää heti aamulla tehdä aamujumppa. Saa nähdä, onko tällä uudella tavalla mitään vaikutusta vyötärön seutuun; näin ainakin siinä videolla väitetään.

Tänä aamuna kävin myös pienellä valokuvausretkellä ihan tässä lähikadulla.

 Tässä kadun komein puu.

En malttanut olla ottamatta kuvaa kuntopyörästä tai oikeastaan kuntopyörän etuosasta, oli se niin hauskasti aseteltu tuohon kadun varteen. Ensin ajttelin, että siinä oikeasti joku talon asukas kuntoilisi kauniissa maisemissa. Tuohan olisi melkein kuin polkisi oikealla pyörällä, mutta paikallaan.

Tosiasiassa täällä tuodaan roskat kadun varteen, josta roska-auto ne sitten kerää pois tiettynä päivänä viikossa.
Roskista puheen ollen, minulla on nyt taas uusi ongelma: sähköhammasharjani lopetti toimimasta reilun kuuden vuoden palvelun jälkeen, ihan ykskaks yllättäen kesken harjaamisen. Ei siinä mitään, mutta kun täällä ei ole elektroniikkajätteelle omaa keräyspistettä. Kaupat eivät Amanda-emännän tietojen mukaan ota vastaan rikkinäisiä laitteita. Hänen neuvonsa oli, että laita rikki mennyt hammasharja sinne sekajäteroskikseen vaan.
Kamppailen tässä omantuntoni kanssa, tuonko rikkinäisen laitteen takaisin Suomeen ja hävitän sen asianmukaisesti, vai jätänkö sen tänne saastuttamaan luontoa. Tiukka paikka!

 Tämä bougainvilla kukkii kauniisti naapurin aidan reunalla.

Olen ottanut pohatukavasta kymmeniä kuvia, mutta ei sen kuvauksellisuus minun päässäni muutu mihinkään, se on aina yhtä kiehtova kuvauskohde kukkinensa.

Asumme entisessä ateljeessa, jonka nimi on Petit Paradis. Tässä paratiisissä oli viime viikonloppuna operaatio ludejahti. Annas kun kerron!:
Perjantaina laitoin Ronjalle kuvan näppylöistä, joita minulle oli ilmestynyt muutaman päivän ajan jalkoihin ja käsivarsiin, ja Ronja oli sitä mieltä, että ne voisivat olla luteen puremia. Siinäpä sitten koko perjantaipäivän pähkäilin niiden olemassaoloa; olin jo valmis ottamaan seuraavan lennon takaisin Suomeen, mutta maltoin kuitenkin mieleni.
Sepon tultua töistä, kerroin hänelle huoleni ja suunnitelmani, mutta kotiinlähdön sijaan menimmekin tuonne ylös Amandan juttusille.  Sitten alkoi tapahtua! Amanda lähti siltä seisomalta meidän mukaan tänne alas, ja yksissä tuumin me veimme kaikki petivaatteet ja patjansuojukset pyykkiin. Ja patjat ulos.
Amanda oli sitä mieltä, että me olemme tuoneet öttiäiset mukanamme jostain. Kysyi, olenko ostanut vaatteita Second Hand-kaupasta tai jotain. Olimmehan olleet yötä Waihissakin silloin marraskuun alussa. Jospa ne sieltä tuli meidän repuissa? Siinä petivaatteita kiskoessamme kerroin Amandalle, että kun imuroin, niin sängyn alta tuli imurin mukana muun muassa  likaiset naisten pikkuhousut. Siihen loppui syyttelyt meidän syöpäläisistä....

Tuossa olohuoneen puolella on sohva, josta saa tuplavuoteen ja jossa me sitten nukuimme kaksi seuraavaa yötä. Ilma oli paljon raikkaampaa eikä nenänikään mennyt heti tukkoon, niinkuin makuuhuoneessa nukkuessa.

Aamulla Amanda tuli tähän myrkkypurkin ja kunnollisen pölynimurin kanssa, jossa on mattotamppari. Se selässä kannettava, jota olin saanut aiemmin lainata, ei oikeasti ole kauhean tehokas. Tässä makuuhuoneessa on paksu, pitkäkarvainen kokolattiamatto, joka ei ihan pikkuimuroinnilla puhdistu. Ruvettiin hommiin.
Amanda oli sitä mieltä, että sänkyä ei tarvitse siirtää, mutta minä olin nähnyt, mitä sängyn ja seinän välissä on, joten pidin pääni ja sain sängyn siirrettyä pois imurin tieltä.  Sänkyä ei varmaan oltu kertaakaan liikautettu sen jälkeen, kun se siihen oli laitettu, sillä imurin säiliö tuli aivan täyteen pölyä ja kaikenlaista muuta pientä. Ilma huoneessa raikastui kummasti!

Ei me kyllä löydetty mitään luteita tai edes niiden jälkiä, vaikka kuinka tiirailtiin. Sen sijaan todennäköisimmäksi syylliseksi puremiin paljastui lintukirppu. Olimme yhden sellaisen pyydystäneetkin lakanalta muutamaa päivää aiemmin.
Mutta lopputulokseen olen tyytyväinen: sängynalus on imuroitu vuosien pölyistä, sängyn irtonaiset kangasosat on pesty viimeistä riepua myöten ja myrkky vaikuttaa vielä kuusi viikkoa, joten enköhän minä tästä selviä tammikuun loppuun asti.

Joulupukin häväistys

Alkuviikon suurin uutinen täällä oli Nelsonin kaupungin joulukulkue tai -paraati, joka avaa joulun. Paraatissa on aina perinteisesti ollut joulupukki ja muita jouluun kiinteästi kuuluvia elementtejä. Tämän vuoden kulkueen järjestäjä halusi kuitenkin tuoda kulkueeseen vähän monikulttuurisuutta ja oli pestannut joulupukiksi maorimiehen.
Tämä maori joulupukki olikin pukeutunut maoriasuun: ei päähinettä, punainen viitta, shortsit ja perinteinen puinen,valkopäinen käyrä valtikka kädessä. Lapset olivat ihan ymmällään, "Where is Santa?" ja aikuiset tietenkin tohkeissaan, kun heidän lapsiltaan vietiin joulupukin näkemisen ilo. Koko joulumieli oli kerta heitolla kadoksissa. Hirveä some-raivo iski kansaan, muuallakin kuin Nelsonin kaupungissa. Facebuukit ja muut kansan käyttämät viestintämediat tulvivat paheksuvista viesteistä. Joukossa ihan kourallinen henkilöitä, joista tämä oli hyvä idea ja piristävä tapa aloittaa joulun odotus.

Kaupungin päättäjät saivat valtavan valitusryöpyn niskaansa ja paraatin järjestäjä joutui selittelemään monta päivää tekemisiään. Uutistoimittajat keskustelivat aiheesta asiantuntijoiden kanssa ja haastattelivat kansalaisia siitä, saako näin tehdä, ja tietenkin toivat myös oman henkilökohtaisen mielipiteensä julki asiasta.
Lopulta  paraatin järjestäjän piti pyytää julkisesti anteeksi virhearviointiaan monikulttuurisuuden tuomisesta joulupukin reviirille. Ensi vuonna nähdään OIKEA PUKKI paraativaunussa, sen kaupunginjohtaja on asukkailleen luvannut.
Joulupukin ulkoiseen olemukseen ei siis saa koskea. Se on pyhä asia!

5.12.2018
Paikallisten huumorintajusta ja vähän muustakin

aiemmin kerroinkin jo, että TV:n uutisjuontajat keskustelevat keskenään todella vitsilevaan sävyyn. Näin ainakin luulen ymmärtäväni. Kaukana ovat Suomen vakavamieliset ja arvokkaanoloiset uutislähetykset, vain pienenpieni osa lähetystä on varsinaisia uutisia kotimaasta tai ulkomailta.
Urheilun uutisointiin täällä sen sijaan panostetaan - lajit vain tahtovat olla niitä, joita ei Suomessa kovin paljon harrasteta, kuten rugby ja kriketti. Urheilustakin uutistoimittajat keskustelevat ensin niitä näitä ja omia mielipiteitä heitellään ilmaan, joista voi sitten kinata jonkun aikaa ja nälviä toista tai kysellä, mikä on kollegan taitotaso missäkin lajissa.

Vei varsin monta päivää ennekuin tajusin, että jokaisella lajijoukkueella on oma erityinen nimensä.
Allblacks on Uuden-Seelannin rugbyjoukkue; black caps taasen krikettijoukkue; tall blacks on luonnollisesti koripallomaajoukkue ja black sticks maahockeyjoukku, jota täällä kutsutaan pelkästään hockey -nimellä, ja jota ei pysty sekoittamaan jääkiekkoon (icehockey), jota täällä ei kovinkaan paljon pelata ymmärrettävistä syistä. Vielä ei ole tullut vastaan, mikä miesten jalkapallojoukkueen nimi on. Naisten jalkapallojoukkue on black ferns ja tyttöjen muistaakseni young ferns, niillä on pelipaidoissankin tuo saniaisen lehti.

Nuoria kuolee liian paljon liikenteessä, joten täällä on aloitettu kampanja turvallisempien autojen puolesta TV:ssä. "Mainos" menee niin, että autokauppaan tulee nuori kaverin tai jommankumman vanhemman kanssa, myös koko perhe yhdessä tapauksessa. No, automyyjä siinä sitten kertoo tosi yksityiskohtaisesti, mitä tapahtuu kolarin sattuessa. Moottori irtoaa ja lyttää henkilön, kuski menee tunnistamattomaksi muusiksi, takapenkin höpötys loppuu siihen jne jne. Naamat venähtää... Lopputulemana on, että alkuun innokas autonostaja nuori lähtee perheen/kaverin/isän/äidin kanssa "memietitäänvielä" -asenteella pois. Ruutuun tulee teksti:" The safer the car, the safer they are."
Mietin vaan, ettei Suomessa tällainen menisi läpi ollenkaan. Se olisi aivan liian järkyttävää näyttää TV:ssä. Mustaa huumoria.

Käytiin eilen kaupungintalolla (Town Hall) konsertissa. Siellä soitti australialaisbändi nimeltä The Church. Meillä oli iso reppu mukana ja Seppo siinä ovella kyseli lipuntarkastajalta, että minnekkä reppu laitetaan. Mukaan vaan! Ei häntä kiinnostanut, mitä reppu sisältää tai - niinkuin meilläpäin on tapana - tehdä ruumiintarkastus konserttiin sisälle mennessä. Hänelle riitti, että meillä oli liput.

Sitä hieman ihmettelimme, mutta emme kauan, sillä huomasimme, että melkein kaikilla oli oluttuoppi tai viinilasi kädessään saliin tullessa. Meidän edessä istuva 6:n hengen ryhmä kävi lisää juotavaa aika monta kertaa konsertin aikana...

Tykkäsin musiikista, en ollut tätä bändiä ennen kuullutkaan, mitä nyt ennen konserttia YouTubesta kuunneltiin, että olisi vähän tutumpaa.

Hulppeat puitteet, jossa yleensä Aucklandin Filharmonikot soittaa. 

Town Hall 

Pääsylippu

The Church

27.11.2018 tiistai

Tässä youtube-linkki australialaisnaisen selitykseen ääntämisen eroista Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Seppo sen löysi, kun oli aikansa kuunnellut minun "paasausta" ääntämisestä.

ääntämiseroja

Sunnuntaisen museovierailun jälkeen ja jo siellä kävellessä ja katsellessa tulin ajatelleeksi näitä alkuperäiskansoja ja niiden tapoja ja elämää. Tulin siihen tulokseen, että alkuperäiskansat, suomalaiset yhtenä näistä, ovat pohjimmiltaan hyvin samanlaisia riippumatta siitä, minkälaisessa ympäristössä ovat aikanaan eläneet. Kokoontumistilat aina viimesen päälle, niinkuin tämäkin maorien kokoontumistalo.

Kaikkia heitä yhdistää halu koristautua, luoda mukavat asumisolosuhteet ja valmistaa mahdollisimman toimivia ja käyttökelpoisia työkaluja jokapäiväisen elämän sujuvoittamiseen -  niistä raaka-aineista, joita kullakin on ollut lähiympäristössä saatavilla. Suomalaiset ja saamelaiset tekivät kaikkea mahdollista puusta ja puunjuurista/-kuoresta, eläinten ja kalojen luista ja nahkoista yms, mitä (Suomen) Pohjolan luonto heille tarjosi, kun taas vaikkapa maorit valmistivat työkalunsa ja korunsa puusta ja kasvikuiduista, eläinten ja kalojen luista ja hampaista, simpukan kuorista ja niin edelleen.

Ihmiset ovat aina halunneet koristautua. Maorit tekivät koruja kauniista ja värikkäistä simpukankuorista, saamelaiset ja suomalaiset vaikkapa poronluista ja karhunhampaista. Taidolla tehtyjä, pienenpieniä yksityskohtia ja koristeluja ommellen ja sitoen tai kutoen. Jopa kauneusajatuskin on varsin samanlainen, jos ei nyt ihan niitä hurjimpia niskanvenyttäjiä ja lävistyksiä oteta lukuun.

Työkalut, metsästysvälineet ja keittiötarvikkeetkin varsin samanlaisia kaikilla. Ihmeellistä! Ja niin mielenkiintoista, että pitäiskö vielä ennen eläkkeelle jäämistä vaihtaa alaa antropologiaan ja kulttuurintutkimukseen.

Keskiviikkoaamu 22.11.2018

Eilen taas innostuin pitkästä aikaa kirjoittamaan reilun viikon tauon jälkeen. Kun on pitkä väli, jää paljon kertomatta...

Lauantaina saimme nimittäin auton lainaan Sepon Kuopion kollegalta, joka tekee täällä isomman osan leipätyöstään kuin Kuopiossa. Hänen Maija-tyttärensä tuli tänne hakemaan meidät sillä lainattavalla autolla, hyppäsimme kyytiin ja ajaa hurautimme Jari-isän luo. Maija on samaa vuosikertaa Ronjan kanssa.
Jari asuu  kauniilla merinäköalalla varustetussa omakotitalossa samalla puolella kaupunkia, mutta pohjoisemmassa. Hetken aikaa vaihdettiin kuulumisia ja sitten Jari kierrätti meitä talossaan. Suurin ihmetyksen aihe oli hänen kitara- ja bassokokoelmansa. Kyllä olis Rasmus täpinöissään 😲sen nähdessään! Ja melkein seinän leveydeltä/korkeudelta äänentoistolaitteiden säätöpöytää (vai miksi sitä kutsutaan?), jossa namiskaa ja nappulaa vieri vieressä. Kutsuin itseni ja meidät uudestaan kylään, sitten kun Suomen vieraat, elikkäs lapseni R, R ja R, saapuvat tammikuussa.
No, sitten seurasi se kaikkein jännin osio vierailua: meidän piti osata takaisin kämpille sen lainaan saadun auton kanssa! Vasemmanpuoleinen liikenne ja kaikki ohjauslaitteet autossa just väärinpäin. Muutaman kerran meni pyyhkijät päälle, kun piti vilkkua laittaa. 😅 Onneksi minun ei tarvitse ajaa.

En tiedä, saatteko selvää, mutta tuolta kartan (kuvan) vasemmasta yläreunasta piti päästä kartan oikeaan yläkulmaan. Aucklandin keskustan yli menee ihan hillitön moottoritierypäs, ainaskin neljä kaistaa suuntaansa ja poistumistiet on merkitty numeroin ja kohde jossain "huitsinnevadassa". Minä luin epätoivoisesti karttaa ja yritin pysyä kärryillä, missä kohtaa ajetaan. Silmälasit tässä kohtaa olisivat olleet todella tarpeen, mutta nehän ei tietenkään olleet mukana.

Seppo oli tosin ollut kaukaa viisas ja opetellut mahdollisia reittejä jo edellisenä iltana, niin hän itse tiesi suurinpiirtein missä kohtaa kannattaa poistua "motarilta". Hyvin selvittiin perille ilman yhtäkään virhenavigointia.

Tässä vielä suurempi kuva keskustan moottoriteistä.

Olin lauantaina siis mielestäni jo varsin terve. Tämän seikkailun jälkeen tuli simahdus ja virus otti minusta uuden niskalenkin, Sunnuntain sitten vaan pötköttelin, enkä jaksanut tehdä mitään.

Havaintoja kielestä ja kierrätyksestä

Sairaana köllötellessäni katsoin aika paljon TV:tä. Huomioni kiinnittyi paikalliseen englannin ääntämiseen, joka poikkeaa Suomessa totutusta BBC- tai amerikanenglannista. Täällä nimittäin puhe tulee hyvin etisesti  (siis suun edessä lausuttuna) ja suppeasti. Siksipä sanat, jotka me olemme tottuneet lausumaan e:nä, lausutaankin täällä melkeinpä kuten i.
Esimerkkejä:
men (miehet) sanotaan [min] Sorry, ettei ole foneettisia aakkosia käytössä, mutta toivotaan, että aukee
caring (huolenpito) [kiering]
better (parempi) kuullostaa [bitter]
scared (peloissaan) [skierd]
breakfast (aamiainen) [brikföst]
one of the best (yksi parhaista) [bist]

Kuulin myös itselleni uuden sanonnan. "This will put them between rock and a hard place", jonka kääntäisin "he joutuvat puun ja kuoren väliin"

Uutisankkurit puhuvat varsin selkeästi, paitsi silloin kun vitsailevat keskenään, jota täällä tehdään tosi paljon. Kaikkein hankalinta on ollut ymmärtää  rugbymaajoukkueen valmentajan, Hansenin, puhetta.
"All blacks", joksi maan rugbyjoukkuetta kutsutaan, voitti MM-kisat. Ne pelasi kultaottelun pitkäaikaista mestaria, Irlantia, vastaan.

Täällä ollaan oikein edelläkävijöitä kierrätyksen suhteen, sillä roskapönttöjä on kaikilla kaksi. Toiseen pannaan roskat ja toiseen kierrätettävät roskat, siis paperit, muovit, pahvit ja lasit - kaikki samaan roskienkeräilyastiaan. Sitten ne oikeasti luulee, että joku jossain lajittelee niiden kierrätettävät roskat omiin lokeroihinsa. Aiemmin näiden roskat vietiin Kiinaan, mutta nykyään ei enää.

Pulloilla ja tölkeillä ei siis täällä ole panttia, jonka saisi takaisin kaupan pullonpalautusautomaatista. Täällä ei ole pullonpalautusautomaatteja, koska täällä pannaan kierrätysroskat siihen "recycle" astiaan. :)

Tuolla pihan perillä on puutarhajätteille tarkoitettu kompostiastia, mutta sitä ei käytetä, sillä siihen oli kuulemma tullut joskus rottia.

21.11.2019 keskiviikkoaamu, siis tiistai-ilta vielä siellä Suomessa.

Nyt on tauti hellittänyt ja opiskelunkin jo aloitin. Eilen vietin kokonaiset 5 tuntia (on ja off) Excelin parissa. Opin muutaman uuden kikkavitosen  ja pikanäppäimen käytön. Opetusvideoiden katselu on tosin varsin hidasta, sillä vuokraan kuuluva Wi-fi on varsin hidas aika ajoin.

Viime viikonlopun jouduin olemaan sisätiloissa, kun en kerta kaikkiaan jaksanut mitään tehdä tai minnekään lähteä. Soitin jo perjantaina lääkäriin ja sain ajan vasta nyt maanantaille. Taas uusi kokemus: käydä lääkärin vastaanotolla ihan vieraassa maassa, jossa systeemit henkilötunnuksesta lähtien ovat erilaiset. Heti alkuun täytin lomakkeen, johon piti kirjata tärkeimmät tiedot itsestä ja omasta terveydentilasta. Ei sentään painoa ja pituutta kysytty, mutta tupakoinnista kysyttiin.

Odotushuoneessa oli aluksi aika monta ihmistä, mutta lopulta istuin ihan yksin siinä penkillä, melkein puoli tuntia ohi annetun ajan. Vastaanottotiskin takana pyörähteli vanhempi nainen, joka oli sairaanhoitaja. Minulle oli perjantaina puhelimessa sanottu, että uudet potilaat menevät ensin "nursen" luo, joten pomppasin pystyyn, kun tämä kysyi vastaanottovirkailijalta, että  "Is that young lady coming to see me?"
Virkailija sanoi, että ei, vaan olen menossa suoraan lääkärille heti seuraavana. Mutta olipa huvittunut olo, kun tajusin hänen tarkoittaneen minua "nuorella naisella". Paranin siinä ihan silmissä.
Lääkärinä oli kiinalaissyntyinen nuori nainen, todella ystävällinen ja taitava. Tutki korvat, keuhkot, nielun ja otti verenpaineen ja sormenpäästä jotain happilukuja. Kuten tavallista, minun "arvot" olivat oikein hyvät, eikä siis mitään huolta. Virukseen ei ole lääkettä, joten ei muuta kuin kotiin lepäämään. Kirjoitti hän minulle asperiinireseptin kurkun kurlaamista varten. Pari pilleriä liotetaan veteen ja sillä kurlataan kurkun karheus viemäristä alas.

Kun postuin lääkäriasemalta, tämä terveydenhoitaja/sairaanhoitaja (nurse) oli ulkona huvimajassa, jonka ohi kävelin. Meninkin sitten hänen luokseen huvimajan ovelle ja kiittelin päiväni pelastamisesta. Sanoin, että kun kohta 59 -vuotiasta kutsutaan nuuoreksi naiseksi, se tekee tosi hyvää itsetunnolle.

 Viikonloppuna oli aika viileää, muttei vielä läheskään niin kylmää kuin eilen ja tänään. Yöllä oli alta +10 astetta lämmintä, eilen satoi rakeita ja ukkosti välillä. Tälläkin hetkellä sataa ja lämpötila on +13. Tämä meidän asunto on vuokraemännän entinen ateljee, jossa ei ole kovin paljon mietitty lämmitystä tai seinien ja lattioiden eristämistä. Kivilattia on aika kylmä, jos lattialämmitys puuttuu.

Vuokraisännän harrastus on puutarhanhoito. Orkideat suuri ylpeyden aihe, kuten myös Brasialiasta tuodut kasvit. Pääsin kastelemaan noita hänen silmäteriään.

 Tämän kuvan otin lääkäristä palatessani, harmi vaan, että aurinko pysytteli pilven takana. Tuo meri on aivan mahtava, sillä se vaihtaa väriä vaalean harmaasta siniseen ja syvän turkoosiin riippuen veden ja pilvien määrästä ja mistä kaikesta johtuneekaan. Vuorovesi on täällä enimmillään reilut 3 metriä.
Meidän kotikatu lähtee tuonne vasemmalle tuolta valkean talon kohdalta heti tuon kitukoivun jälkeen.

Tässä vielä tarkempi kuva kotoisesta koivusta, joka ei selvästikään viihdy täällä. Kukat sen juurella ovat pelargonioita.

Ja nyt takaisin opiskelun pariin. Excelin salat aukeavat - toivottavasti.

13.11.2018
Uusi blogi alkakoon!
Takana reilu viikko elelyä Uuden-Seelannin Aucklandissa. Paljon on jo ehditty nähdä ja kokea, vaikka Seppo onkin kaikki arkipäivät töissä.

Sää täällä vaihtelee auringon paisteesta kaatosateeseen ja kaikkea siltä väliltä; koskaan ei voi tietää, mitä tuleman pitää.

Vakiovieraisiin pihallamme kuuluu tämä kukkien nektarilla elävä tui, jolla on kaksi valkoista höyhenpalloa kaulalla. Tuo nokan alla oleva valkoinen läiskä on tuin liperi.

.

Viikonloppuna lähdettiin heti retkelle. Kohteena oli Waihi -niminen kaupunki reilun kahden tunnin bussimatkan päässä Aucklandista. Seppo oli varannut meille Airbnb:stä mökin, se olikin varsin mielenkiintoinen yöpaikka! Ja kuvat on kamerassa, jonka liitäntäjohdon olen näköjään jättänyt kotiin ja ottanut mukaan jonkin epäsopivan johdonpätkän sen sijaan. 

Paikka, jossa yövyimme oli vaihtoehtoisten elämäntapojen kannattajien omistama. Heillä oli kanoja, hanhia, lehmiä, sikoja ja marsuja, joista kaikki muut marsuja lukuunottamatta olivat perheen ruokaa. Emäntä tykkäsi rakennella marsuille koteja - ja niitä pieniä marsukyliä oli ainakin kolme pihapiirissä. Marsut olivat vapaina, mutta ihme kyllä eivät poistuneet kovin kauaksi mökkiensä läheltä. Meidänkin mökin molemmin puolin oli tuollainen marsukylä, mutta eivät ne kylätelleet toisissaan, vaan pysyivät visusti kotipihallansa. Niitä oli tosi hauska seurata mökin kuistilta tai ikkunasta.

Lauantaina olimme ajatelleet käydä vuokraamassa polkupyörät kaupungilta, mutta emäntämme oli sitä mieltä, että se on aivan liian kallista, ja oli ostanut käytetyn pyörän 20 taalalla meidän käyttöön. Toinen pyörä oli heidän oma vanha, ja kypärät hän hommasi meille naapurista. :)

Pääsimme siis hyvissä ajoin lähtemään ajelulle. 

Waikissa on paljon nähtävää, sillä se on muinainen kaivoskylä, sieltä on louhittu valtavat määrät kultaa ja hopeaa 1900-luvun taitteesta 60-luvulle saakka. Ajelimme pitkin pyöräreittiä, joka seuraili joenuomaa. Välillä pysähdyimme jopa ongelle - Sepolla on aina onki mukana, jos kohteessa on virtaavaa vettä. Puolivälissä reittiämme oli mahtava vesiputous.

Kuten kuvasta näkyy, sää ei ollut kovin lämmin, takki oli tarpeen koko matkan ajan, sillä vaikka aurinko paistoi, tuuli oli sen verran navakka, että takkia tarvittiin. 

sunnuntaina emäntämme vei meidät hieman kauemmas suoraan kävelyreitin alkuun, josta hän haki meidät pois kolmen tunnin kuluttua. Ehdimme kävellä joen vartta varsin pitkälle, syödä eväät rantakallioilla  ja palata takaisin. Seppo ehti hieman perhokalastaakin, koska lounaspaikassamme uiskenteli myös ainakin yksi taimen. Mutta kauripuiden luo emme aivan ehtineet. 

Kauripuut ovat valtavan suuria puita, joita ei enää ole kovin paljon jäljellä, sillä ne on kaadettu melkein sukupuuttoon hyvien rakennuspuuomiaisuuksiensa takia. Nykyään niitä ei saa kataa ja valtiolla on erillinen suojeluohjelma niiden säilyttämiseksi. Harmillista kyllä, niitä vaivaa nykyään jokin tauti, joka tappaa kaurit.

Waitawheta -niminen joki menee tässä kävelyreitin vieressä. Kaunista vai mitä? Tässä alla olevassa kuvassa on paikka, jossa näimme ison taimenen uiskentelevan.

Puut ovat täällä maailmankolkassa aivan erilaisia kuin meillä Suomessa. Tämäkin näyttää variksenmarjalta, mutta kasvaa kuusen korkuisena. Myös saniaisia on valtava määrä monta kokoa ja näköä. Suurimmat isoja puita.