Teillä siellä Suomessa on vielä eilinen ilta. Jotenkin se vaan on niin hassua ajatella, että aika on näinkin suhteellinen käsite.
Kun istuu koneen ääressä suurimman osan päivää, pitää heti aamulla tehdä aamujumppa. Saa nähdä, onko tällä uudella tavalla mitään vaikutusta vyötärön seutuun; näin ainakin siinä videolla väitetään.
Tänä aamuna kävin myös pienellä valokuvausretkellä ihan tässä lähikadulla.
En malttanut olla ottamatta kuvaa kuntopyörästä tai oikeastaan kuntopyörän etuosasta, oli se niin hauskasti aseteltu tuohon kadun varteen. Ensin ajttelin, että siinä oikeasti joku talon asukas kuntoilisi kauniissa maisemissa. Tuohan olisi melkein kuin polkisi oikealla pyörällä, mutta paikallaan.
Tosiasiassa täällä tuodaan roskat kadun varteen, josta roska-auto ne sitten kerää pois tiettynä päivänä viikossa.
Roskista puheen ollen, minulla on nyt taas uusi ongelma: sähköhammasharjani lopetti toimimasta reilun kuuden vuoden palvelun jälkeen, ihan ykskaks yllättäen kesken harjaamisen. Ei siinä mitään, mutta kun täällä ei ole elektroniikkajätteelle omaa keräyspistettä. Kaupat eivät Amanda-emännän tietojen mukaan ota vastaan rikkinäisiä laitteita. Hänen neuvonsa oli, että laita rikki mennyt hammasharja sinne sekajäteroskikseen vaan.
Kamppailen tässä omantuntoni kanssa, tuonko rikkinäisen laitteen takaisin Suomeen ja hävitän sen asianmukaisesti, vai jätänkö sen tänne saastuttamaan luontoa. Tiukka paikka!
Olen ottanut pohatukavasta kymmeniä kuvia, mutta ei sen kuvauksellisuus minun päässäni muutu mihinkään, se on aina yhtä kiehtova kuvauskohde kukkinensa.
Asumme entisessä ateljeessa, jonka nimi on Petit Paradis. Tässä paratiisissä oli viime viikonloppuna operaatio ludejahti. Annas kun kerron!:
Perjantaina laitoin Ronjalle kuvan näppylöistä, joita minulle oli ilmestynyt muutaman päivän ajan jalkoihin ja käsivarsiin, ja Ronja oli sitä mieltä, että ne voisivat olla luteen puremia. Siinäpä sitten koko perjantaipäivän pähkäilin niiden olemassaoloa; olin jo valmis ottamaan seuraavan lennon takaisin Suomeen, mutta maltoin kuitenkin mieleni.
Sepon tultua töistä, kerroin hänelle huoleni ja suunnitelmani, mutta kotiinlähdön sijaan menimmekin tuonne ylös Amandan juttusille. Sitten alkoi tapahtua! Amanda lähti siltä seisomalta meidän mukaan tänne alas, ja yksissä tuumin me veimme kaikki petivaatteet ja patjansuojukset pyykkiin. Ja patjat ulos.
Amanda oli sitä mieltä, että me olemme tuoneet öttiäiset mukanamme jostain. Kysyi, olenko ostanut vaatteita Second Hand-kaupasta tai jotain. Olimmehan olleet yötä Waihissakin silloin marraskuun alussa. Jospa ne sieltä tuli meidän repuissa? Siinä petivaatteita kiskoessamme kerroin Amandalle, että kun imuroin, niin sängyn alta tuli imurin mukana muun muassa likaiset naisten pikkuhousut. Siihen loppui syyttelyt meidän syöpäläisistä....
Tuossa olohuoneen puolella on sohva, josta saa tuplavuoteen ja jossa me sitten nukuimme kaksi seuraavaa yötä. Ilma oli paljon raikkaampaa eikä nenänikään mennyt heti tukkoon, niinkuin makuuhuoneessa nukkuessa.
Aamulla Amanda tuli tähän myrkkypurkin ja kunnollisen pölynimurin kanssa, jossa on mattotamppari. Se selässä kannettava, jota olin saanut aiemmin lainata, ei oikeasti ole kauhean tehokas. Tässä makuuhuoneessa on paksu, pitkäkarvainen kokolattiamatto, joka ei ihan pikkuimuroinnilla puhdistu. Ruvettiin hommiin.
Amanda oli sitä mieltä, että sänkyä ei tarvitse siirtää, mutta minä olin nähnyt, mitä sängyn ja seinän välissä on, joten pidin pääni ja sain sängyn siirrettyä pois imurin tieltä. Sänkyä ei varmaan oltu kertaakaan liikautettu sen jälkeen, kun se siihen oli laitettu, sillä imurin säiliö tuli aivan täyteen pölyä ja kaikenlaista muuta pientä. Ilma huoneessa raikastui kummasti!
Ei me kyllä löydetty mitään luteita tai edes niiden jälkiä, vaikka kuinka tiirailtiin. Sen sijaan todennäköisimmäksi syylliseksi puremiin paljastui lintukirppu. Olimme yhden sellaisen pyydystäneetkin lakanalta muutamaa päivää aiemmin.
Mutta lopputulokseen olen tyytyväinen: sängynalus on imuroitu vuosien pölyistä, sängyn irtonaiset kangasosat on pesty viimeistä riepua myöten ja myrkky vaikuttaa vielä kuusi viikkoa, joten enköhän minä tästä selviä tammikuun loppuun asti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti