27.11.2018 tiistai

Tässä youtube-linkki australialaisnaisen selitykseen ääntämisen eroista Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Seppo sen löysi, kun oli aikansa kuunnellut minun "paasausta" ääntämisestä.

ääntämiseroja

Sunnuntaisen museovierailun jälkeen ja jo siellä kävellessä ja katsellessa tulin ajatelleeksi näitä alkuperäiskansoja ja niiden tapoja ja elämää. Tulin siihen tulokseen, että alkuperäiskansat, suomalaiset yhtenä näistä, ovat pohjimmiltaan hyvin samanlaisia riippumatta siitä, minkälaisessa ympäristössä ovat aikanaan eläneet. Kokoontumistilat aina viimesen päälle, niinkuin tämäkin maorien kokoontumistalo.

Kaikkia heitä yhdistää halu koristautua, luoda mukavat asumisolosuhteet ja valmistaa mahdollisimman toimivia ja käyttökelpoisia työkaluja jokapäiväisen elämän sujuvoittamiseen -  niistä raaka-aineista, joita kullakin on ollut lähiympäristössä saatavilla. Suomalaiset ja saamelaiset tekivät kaikkea mahdollista puusta ja puunjuurista/-kuoresta, eläinten ja kalojen luista ja nahkoista yms, mitä (Suomen) Pohjolan luonto heille tarjosi, kun taas vaikkapa maorit valmistivat työkalunsa ja korunsa puusta ja kasvikuiduista, eläinten ja kalojen luista ja hampaista, simpukan kuorista ja niin edelleen.

Ihmiset ovat aina halunneet koristautua. Maorit tekivät koruja kauniista ja värikkäistä simpukankuorista, saamelaiset ja suomalaiset vaikkapa poronluista ja karhunhampaista. Taidolla tehtyjä, pienenpieniä yksityskohtia ja koristeluja ommellen ja sitoen tai kutoen. Jopa kauneusajatuskin on varsin samanlainen, jos ei nyt ihan niitä hurjimpia niskanvenyttäjiä ja lävistyksiä oteta lukuun.

Työkalut, metsästysvälineet ja keittiötarvikkeetkin varsin samanlaisia kaikilla. Ihmeellistä! Ja niin mielenkiintoista, että pitäiskö vielä ennen eläkkeelle jäämistä vaihtaa alaa antropologiaan ja kulttuurintutkimukseen.

Keskiviikkoaamu 22.11.2018

Eilen taas innostuin pitkästä aikaa kirjoittamaan reilun viikon tauon jälkeen. Kun on pitkä väli, jää paljon kertomatta...

Lauantaina saimme nimittäin auton lainaan Sepon Kuopion kollegalta, joka tekee täällä isomman osan leipätyöstään kuin Kuopiossa. Hänen Maija-tyttärensä tuli tänne hakemaan meidät sillä lainattavalla autolla, hyppäsimme kyytiin ja ajaa hurautimme Jari-isän luo. Maija on samaa vuosikertaa Ronjan kanssa.
Jari asuu  kauniilla merinäköalalla varustetussa omakotitalossa samalla puolella kaupunkia, mutta pohjoisemmassa. Hetken aikaa vaihdettiin kuulumisia ja sitten Jari kierrätti meitä talossaan. Suurin ihmetyksen aihe oli hänen kitara- ja bassokokoelmansa. Kyllä olis Rasmus täpinöissään 😲sen nähdessään! Ja melkein seinän leveydeltä/korkeudelta äänentoistolaitteiden säätöpöytää (vai miksi sitä kutsutaan?), jossa namiskaa ja nappulaa vieri vieressä. Kutsuin itseni ja meidät uudestaan kylään, sitten kun Suomen vieraat, elikkäs lapseni R, R ja R, saapuvat tammikuussa.
No, sitten seurasi se kaikkein jännin osio vierailua: meidän piti osata takaisin kämpille sen lainaan saadun auton kanssa! Vasemmanpuoleinen liikenne ja kaikki ohjauslaitteet autossa just väärinpäin. Muutaman kerran meni pyyhkijät päälle, kun piti vilkkua laittaa. 😅 Onneksi minun ei tarvitse ajaa.

En tiedä, saatteko selvää, mutta tuolta kartan (kuvan) vasemmasta yläreunasta piti päästä kartan oikeaan yläkulmaan. Aucklandin keskustan yli menee ihan hillitön moottoritierypäs, ainaskin neljä kaistaa suuntaansa ja poistumistiet on merkitty numeroin ja kohde jossain "huitsinnevadassa". Minä luin epätoivoisesti karttaa ja yritin pysyä kärryillä, missä kohtaa ajetaan. Silmälasit tässä kohtaa olisivat olleet todella tarpeen, mutta nehän ei tietenkään olleet mukana.

Seppo oli tosin ollut kaukaa viisas ja opetellut mahdollisia reittejä jo edellisenä iltana, niin hän itse tiesi suurinpiirtein missä kohtaa kannattaa poistua "motarilta". Hyvin selvittiin perille ilman yhtäkään virhenavigointia.

Tässä vielä suurempi kuva keskustan moottoriteistä.

Olin lauantaina siis mielestäni jo varsin terve. Tämän seikkailun jälkeen tuli simahdus ja virus otti minusta uuden niskalenkin, Sunnuntain sitten vaan pötköttelin, enkä jaksanut tehdä mitään.

Havaintoja kielestä ja kierrätyksestä

Sairaana köllötellessäni katsoin aika paljon TV:tä. Huomioni kiinnittyi paikalliseen englannin ääntämiseen, joka poikkeaa Suomessa totutusta BBC- tai amerikanenglannista. Täällä nimittäin puhe tulee hyvin etisesti  (siis suun edessä lausuttuna) ja suppeasti. Siksipä sanat, jotka me olemme tottuneet lausumaan e:nä, lausutaankin täällä melkeinpä kuten i.
Esimerkkejä:
men (miehet) sanotaan [min] Sorry, ettei ole foneettisia aakkosia käytössä, mutta toivotaan, että aukee
caring (huolenpito) [kiering]
better (parempi) kuullostaa [bitter]
scared (peloissaan) [skierd]
breakfast (aamiainen) [brikföst]
one of the best (yksi parhaista) [bist]

Kuulin myös itselleni uuden sanonnan. "This will put them between rock and a hard place", jonka kääntäisin "he joutuvat puun ja kuoren väliin"

Uutisankkurit puhuvat varsin selkeästi, paitsi silloin kun vitsailevat keskenään, jota täällä tehdään tosi paljon. Kaikkein hankalinta on ollut ymmärtää  rugbymaajoukkueen valmentajan, Hansenin, puhetta.
"All blacks", joksi maan rugbyjoukkuetta kutsutaan, voitti MM-kisat. Ne pelasi kultaottelun pitkäaikaista mestaria, Irlantia, vastaan.

Täällä ollaan oikein edelläkävijöitä kierrätyksen suhteen, sillä roskapönttöjä on kaikilla kaksi. Toiseen pannaan roskat ja toiseen kierrätettävät roskat, siis paperit, muovit, pahvit ja lasit - kaikki samaan roskienkeräilyastiaan. Sitten ne oikeasti luulee, että joku jossain lajittelee niiden kierrätettävät roskat omiin lokeroihinsa. Aiemmin näiden roskat vietiin Kiinaan, mutta nykyään ei enää.

Pulloilla ja tölkeillä ei siis täällä ole panttia, jonka saisi takaisin kaupan pullonpalautusautomaatista. Täällä ei ole pullonpalautusautomaatteja, koska täällä pannaan kierrätysroskat siihen "recycle" astiaan. :)

Tuolla pihan perillä on puutarhajätteille tarkoitettu kompostiastia, mutta sitä ei käytetä, sillä siihen oli kuulemma tullut joskus rottia.

21.11.2019 keskiviikkoaamu, siis tiistai-ilta vielä siellä Suomessa.

Nyt on tauti hellittänyt ja opiskelunkin jo aloitin. Eilen vietin kokonaiset 5 tuntia (on ja off) Excelin parissa. Opin muutaman uuden kikkavitosen  ja pikanäppäimen käytön. Opetusvideoiden katselu on tosin varsin hidasta, sillä vuokraan kuuluva Wi-fi on varsin hidas aika ajoin.

Viime viikonlopun jouduin olemaan sisätiloissa, kun en kerta kaikkiaan jaksanut mitään tehdä tai minnekään lähteä. Soitin jo perjantaina lääkäriin ja sain ajan vasta nyt maanantaille. Taas uusi kokemus: käydä lääkärin vastaanotolla ihan vieraassa maassa, jossa systeemit henkilötunnuksesta lähtien ovat erilaiset. Heti alkuun täytin lomakkeen, johon piti kirjata tärkeimmät tiedot itsestä ja omasta terveydentilasta. Ei sentään painoa ja pituutta kysytty, mutta tupakoinnista kysyttiin.

Odotushuoneessa oli aluksi aika monta ihmistä, mutta lopulta istuin ihan yksin siinä penkillä, melkein puoli tuntia ohi annetun ajan. Vastaanottotiskin takana pyörähteli vanhempi nainen, joka oli sairaanhoitaja. Minulle oli perjantaina puhelimessa sanottu, että uudet potilaat menevät ensin "nursen" luo, joten pomppasin pystyyn, kun tämä kysyi vastaanottovirkailijalta, että  "Is that young lady coming to see me?"
Virkailija sanoi, että ei, vaan olen menossa suoraan lääkärille heti seuraavana. Mutta olipa huvittunut olo, kun tajusin hänen tarkoittaneen minua "nuorella naisella". Paranin siinä ihan silmissä.
Lääkärinä oli kiinalaissyntyinen nuori nainen, todella ystävällinen ja taitava. Tutki korvat, keuhkot, nielun ja otti verenpaineen ja sormenpäästä jotain happilukuja. Kuten tavallista, minun "arvot" olivat oikein hyvät, eikä siis mitään huolta. Virukseen ei ole lääkettä, joten ei muuta kuin kotiin lepäämään. Kirjoitti hän minulle asperiinireseptin kurkun kurlaamista varten. Pari pilleriä liotetaan veteen ja sillä kurlataan kurkun karheus viemäristä alas.

Kun postuin lääkäriasemalta, tämä terveydenhoitaja/sairaanhoitaja (nurse) oli ulkona huvimajassa, jonka ohi kävelin. Meninkin sitten hänen luokseen huvimajan ovelle ja kiittelin päiväni pelastamisesta. Sanoin, että kun kohta 59 -vuotiasta kutsutaan nuuoreksi naiseksi, se tekee tosi hyvää itsetunnolle.

 Viikonloppuna oli aika viileää, muttei vielä läheskään niin kylmää kuin eilen ja tänään. Yöllä oli alta +10 astetta lämmintä, eilen satoi rakeita ja ukkosti välillä. Tälläkin hetkellä sataa ja lämpötila on +13. Tämä meidän asunto on vuokraemännän entinen ateljee, jossa ei ole kovin paljon mietitty lämmitystä tai seinien ja lattioiden eristämistä. Kivilattia on aika kylmä, jos lattialämmitys puuttuu.

Vuokraisännän harrastus on puutarhanhoito. Orkideat suuri ylpeyden aihe, kuten myös Brasialiasta tuodut kasvit. Pääsin kastelemaan noita hänen silmäteriään.

 Tämän kuvan otin lääkäristä palatessani, harmi vaan, että aurinko pysytteli pilven takana. Tuo meri on aivan mahtava, sillä se vaihtaa väriä vaalean harmaasta siniseen ja syvän turkoosiin riippuen veden ja pilvien määrästä ja mistä kaikesta johtuneekaan. Vuorovesi on täällä enimmillään reilut 3 metriä.
Meidän kotikatu lähtee tuonne vasemmalle tuolta valkean talon kohdalta heti tuon kitukoivun jälkeen.

Tässä vielä tarkempi kuva kotoisesta koivusta, joka ei selvästikään viihdy täällä. Kukat sen juurella ovat pelargonioita.

Ja nyt takaisin opiskelun pariin. Excelin salat aukeavat - toivottavasti.

13.11.2018
Uusi blogi alkakoon!
Takana reilu viikko elelyä Uuden-Seelannin Aucklandissa. Paljon on jo ehditty nähdä ja kokea, vaikka Seppo onkin kaikki arkipäivät töissä.

Sää täällä vaihtelee auringon paisteesta kaatosateeseen ja kaikkea siltä väliltä; koskaan ei voi tietää, mitä tuleman pitää.

Vakiovieraisiin pihallamme kuuluu tämä kukkien nektarilla elävä tui, jolla on kaksi valkoista höyhenpalloa kaulalla. Tuo nokan alla oleva valkoinen läiskä on tuin liperi.

.

Viikonloppuna lähdettiin heti retkelle. Kohteena oli Waihi -niminen kaupunki reilun kahden tunnin bussimatkan päässä Aucklandista. Seppo oli varannut meille Airbnb:stä mökin, se olikin varsin mielenkiintoinen yöpaikka! Ja kuvat on kamerassa, jonka liitäntäjohdon olen näköjään jättänyt kotiin ja ottanut mukaan jonkin epäsopivan johdonpätkän sen sijaan. 

Paikka, jossa yövyimme oli vaihtoehtoisten elämäntapojen kannattajien omistama. Heillä oli kanoja, hanhia, lehmiä, sikoja ja marsuja, joista kaikki muut marsuja lukuunottamatta olivat perheen ruokaa. Emäntä tykkäsi rakennella marsuille koteja - ja niitä pieniä marsukyliä oli ainakin kolme pihapiirissä. Marsut olivat vapaina, mutta ihme kyllä eivät poistuneet kovin kauaksi mökkiensä läheltä. Meidänkin mökin molemmin puolin oli tuollainen marsukylä, mutta eivät ne kylätelleet toisissaan, vaan pysyivät visusti kotipihallansa. Niitä oli tosi hauska seurata mökin kuistilta tai ikkunasta.

Lauantaina olimme ajatelleet käydä vuokraamassa polkupyörät kaupungilta, mutta emäntämme oli sitä mieltä, että se on aivan liian kallista, ja oli ostanut käytetyn pyörän 20 taalalla meidän käyttöön. Toinen pyörä oli heidän oma vanha, ja kypärät hän hommasi meille naapurista. :)

Pääsimme siis hyvissä ajoin lähtemään ajelulle. 

Waikissa on paljon nähtävää, sillä se on muinainen kaivoskylä, sieltä on louhittu valtavat määrät kultaa ja hopeaa 1900-luvun taitteesta 60-luvulle saakka. Ajelimme pitkin pyöräreittiä, joka seuraili joenuomaa. Välillä pysähdyimme jopa ongelle - Sepolla on aina onki mukana, jos kohteessa on virtaavaa vettä. Puolivälissä reittiämme oli mahtava vesiputous.

Kuten kuvasta näkyy, sää ei ollut kovin lämmin, takki oli tarpeen koko matkan ajan, sillä vaikka aurinko paistoi, tuuli oli sen verran navakka, että takkia tarvittiin. 

sunnuntaina emäntämme vei meidät hieman kauemmas suoraan kävelyreitin alkuun, josta hän haki meidät pois kolmen tunnin kuluttua. Ehdimme kävellä joen vartta varsin pitkälle, syödä eväät rantakallioilla  ja palata takaisin. Seppo ehti hieman perhokalastaakin, koska lounaspaikassamme uiskenteli myös ainakin yksi taimen. Mutta kauripuiden luo emme aivan ehtineet. 

Kauripuut ovat valtavan suuria puita, joita ei enää ole kovin paljon jäljellä, sillä ne on kaadettu melkein sukupuuttoon hyvien rakennuspuuomiaisuuksiensa takia. Nykyään niitä ei saa kataa ja valtiolla on erillinen suojeluohjelma niiden säilyttämiseksi. Harmillista kyllä, niitä vaivaa nykyään jokin tauti, joka tappaa kaurit.

Waitawheta -niminen joki menee tässä kävelyreitin vieressä. Kaunista vai mitä? Tässä alla olevassa kuvassa on paikka, jossa näimme ison taimenen uiskentelevan.

Puut ovat täällä maailmankolkassa aivan erilaisia kuin meillä Suomessa. Tämäkin näyttää variksenmarjalta, mutta kasvaa kuusen korkuisena. Myös saniaisia on valtava määrä monta kokoa ja näköä. Suurimmat isoja puita.