13.11.2018
Uusi blogi alkakoon!
Takana reilu viikko elelyä Uuden-Seelannin Aucklandissa. Paljon on jo ehditty nähdä ja kokea, vaikka Seppo onkin kaikki arkipäivät töissä.

Sää täällä vaihtelee auringon paisteesta kaatosateeseen ja kaikkea siltä väliltä; koskaan ei voi tietää, mitä tuleman pitää.

Vakiovieraisiin pihallamme kuuluu tämä kukkien nektarilla elävä tui, jolla on kaksi valkoista höyhenpalloa kaulalla. Tuo nokan alla oleva valkoinen läiskä on tuin liperi.

.

Viikonloppuna lähdettiin heti retkelle. Kohteena oli Waihi -niminen kaupunki reilun kahden tunnin bussimatkan päässä Aucklandista. Seppo oli varannut meille Airbnb:stä mökin, se olikin varsin mielenkiintoinen yöpaikka! Ja kuvat on kamerassa, jonka liitäntäjohdon olen näköjään jättänyt kotiin ja ottanut mukaan jonkin epäsopivan johdonpätkän sen sijaan. 

Paikka, jossa yövyimme oli vaihtoehtoisten elämäntapojen kannattajien omistama. Heillä oli kanoja, hanhia, lehmiä, sikoja ja marsuja, joista kaikki muut marsuja lukuunottamatta olivat perheen ruokaa. Emäntä tykkäsi rakennella marsuille koteja - ja niitä pieniä marsukyliä oli ainakin kolme pihapiirissä. Marsut olivat vapaina, mutta ihme kyllä eivät poistuneet kovin kauaksi mökkiensä läheltä. Meidänkin mökin molemmin puolin oli tuollainen marsukylä, mutta eivät ne kylätelleet toisissaan, vaan pysyivät visusti kotipihallansa. Niitä oli tosi hauska seurata mökin kuistilta tai ikkunasta.

Lauantaina olimme ajatelleet käydä vuokraamassa polkupyörät kaupungilta, mutta emäntämme oli sitä mieltä, että se on aivan liian kallista, ja oli ostanut käytetyn pyörän 20 taalalla meidän käyttöön. Toinen pyörä oli heidän oma vanha, ja kypärät hän hommasi meille naapurista. :)

Pääsimme siis hyvissä ajoin lähtemään ajelulle. 

Waikissa on paljon nähtävää, sillä se on muinainen kaivoskylä, sieltä on louhittu valtavat määrät kultaa ja hopeaa 1900-luvun taitteesta 60-luvulle saakka. Ajelimme pitkin pyöräreittiä, joka seuraili joenuomaa. Välillä pysähdyimme jopa ongelle - Sepolla on aina onki mukana, jos kohteessa on virtaavaa vettä. Puolivälissä reittiämme oli mahtava vesiputous.

Kuten kuvasta näkyy, sää ei ollut kovin lämmin, takki oli tarpeen koko matkan ajan, sillä vaikka aurinko paistoi, tuuli oli sen verran navakka, että takkia tarvittiin. 

sunnuntaina emäntämme vei meidät hieman kauemmas suoraan kävelyreitin alkuun, josta hän haki meidät pois kolmen tunnin kuluttua. Ehdimme kävellä joen vartta varsin pitkälle, syödä eväät rantakallioilla  ja palata takaisin. Seppo ehti hieman perhokalastaakin, koska lounaspaikassamme uiskenteli myös ainakin yksi taimen. Mutta kauripuiden luo emme aivan ehtineet. 

Kauripuut ovat valtavan suuria puita, joita ei enää ole kovin paljon jäljellä, sillä ne on kaadettu melkein sukupuuttoon hyvien rakennuspuuomiaisuuksiensa takia. Nykyään niitä ei saa kataa ja valtiolla on erillinen suojeluohjelma niiden säilyttämiseksi. Harmillista kyllä, niitä vaivaa nykyään jokin tauti, joka tappaa kaurit.

Waitawheta -niminen joki menee tässä kävelyreitin vieressä. Kaunista vai mitä? Tässä alla olevassa kuvassa on paikka, jossa näimme ison taimenen uiskentelevan.

Puut ovat täällä maailmankolkassa aivan erilaisia kuin meillä Suomessa. Tämäkin näyttää variksenmarjalta, mutta kasvaa kuusen korkuisena. Myös saniaisia on valtava määrä monta kokoa ja näköä. Suurimmat isoja puita.